Teen nyt oman postauksen meidän Sälenin reissusta, koska kuitenkin vieteltiin siellä 10 päivää.
Lähdettiin siis toissa sunnuntaina lounaan jälkeen ajelemaan kohti Säleniä. Pysähdyttiin matkan aikana vain kerran ja oltiin perillä joskus 19-20 aikaa illalla. Kaikki oltiin todella väsyneitä matkasta, että olin kaksosten kanssa sen aikaa että vanhemmat sai laitettua pedit valmiiksi ja sitten siirryin omaan huoneeseen laittamaan oman pedin ja suoraan nukkumaan.
![]() |
Sigridin kanssa autossa matkalla kohti Säleniä :) |
![]() |
Minun asunto |
![]() |
Minun asunto |
Maanantain ja tiistain välisenä yönä minulla alkoikin sitten mahatauti ja vietin seuraavat 3 päivää sohvan pohjalla asunnollani yksin. Päivät kuluivat nukkuessa ja televisiota katsellessa. Tietysti niin minun tuuria, että piti reissussa sairastuakin :)
Muuten loman ajan päiväni kuluivat lähinnä kaksosia hoitaen. Kaksosten kanssa vietimme aikaa asunnolla sekä kävimme kävelemässä ulkona raittiissa ilmassa. Meillä oli muutama ihana aurinkoinen päiväkin reissun aikana. Viikonlopun aikana olin myös illalla lapsenvahtina, kun host isällä oli syntymäpäivä niin vanhemmat pääsivät niitä sitten juhlistamaan.
Tein välillä melko pitkää päivää reissussa, mutta olemme sopineet että minulla on sitten välillä vähän enemmän vapaata täällä Tukholmassa, esimerkiksi huomenna minulla on vapaapäivä! Ihanaa, aion levätä ja pestä pyykkiä koko päivän! Alla muutamia kuvia reissusta.
![]() |
Minun yksinäinen perjantai-illan illallinen, kun isommat lapset ja vanhemmat kävivät ravintolassa :D |
Viimeisenä iltanamme kävimme syömässä Lammet & Grisen nimisessä ravintolassa.
Ravintola näytti todella tyylikkäältä, mutta oli kuitenkin todella lapsiystävällinen. Ravintolassa olikin todella paljon lapsia ja lapsille oli erikseen leikkihuone.
Ravintola oli buffet. Ensiksi pyydettiin kokilta haluamaa lihaa (possua, nautaa tai lammasta tai halutessaan vaikka kaikkia) sitten lisukkeet oli jaoteltu lihan mukaan, että mikä sopii minkäkin lihan kanssa. Rahan edestä sai ravintolassa syödä niin paljon kuin halusi. Ainoastaan viinit ja jälkiruoat maksettiin erikseen ja oli annoksina. Minä en yleensä hirveesti välitä lihasta, mutta jopa minä tykkäsin ruoasta kauheasti! Suosittelen paikkaa todella paljon. Kyseinen ravintola löytyy myös Öölannista, joka onkin ensimmäiseksi perustettu ravintola.
![]() |
Todella hieno jälkiruoka :) "Death By Chocolate" |
Tänään on tosiaan vietetty koko päivä autossa ja ollaan vihdoin takaisin Tukholmassa.
Loma oli oikein mukava sairastelua lukuunottamatta, mutta silti on todella kiva olla takaisin Tukholmassa! Tällä hetkellä olenkin sopinut kahvitteluhetkiä muiden au pairien kanssa joka päivä lauantaista tiistaihin ja ketään heistä en ole vielä ennen tavannutkaan :)
Tässä hieman tietoa siitä miten reissu sujui! Nyt taas paluu arkeen :)
Puss och kram!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti