lauantai 10. tammikuuta 2015

Ensimmäinen viikko

Eilen tuli viikko täällä täyteen ja vielä olisi monen monta viikkoa jäljellä :)

Tämä viikko on mennyt pääasiassa lapsia hoitaen. Isommilla lapsilla loppui loma ja heillä alkoi taas päiväkoti keskiviikkona, joten pääasiassa olen auttanut hoitamaan kaksosia.
Host isäni piti tulla jo torstai-iltana kotiin, mutta lento olikin peruttu ja hän tuli vasta eilen illalla.
Tästä syystä olen siis auttanut hoitamaan lapsia aikalailla aamusta iltaan.

Keskiviikkona kun isommat lapset menivät päiväkotiin meille tuli siivooja ja päätettiin host äidin kanssa lähteä pois jaloista, joten napattiin tytöt kainaloon ja lähdettiin kohti Lidingön keskustaa.
Lidingön keskustassa kävin ostamassa itselle hieman hygieniajuttuja ja löysin myös Lindexistä uuden paidan. Käytiin samalla teettämässä minulle oma kotiavain, ostamassa minulle bussikortti (joka käy kaikkiin yleisiin kulkuneuvoihin Tukholmassa) ja käytiin lounaalla :) Lidingön keskusta oli melko pieni, jossa oli muutama kahvila ja kauppa. Sinne ei ehkä ihan shoppailemaan lähetä, mutta mukava paikka esimerkiksi jos haluaa vain lähteä kahvittelemaan, lounaalle tms. :)

Lunch time with cuties <3

Olihan sitä vähän pakko shoppailla ;) Tässä yksi ostoksistani. Löytyipä vielä normaalista ruokakaupasta! :)

Yummee lunch

Keskiviikon jälkeen täällä ruvettiin sairastelemaan. Itsellä oli vain perus flunssaa ja kurkkukipua, mutta host äiti ja toinen kaksosista on kuumeessa. Hieman olin väsynyt ensimmäisen hyvän, mutta rankan viikon jälkeen! Olen kieltämättä suurimman osan viikosta ollut vain pyjama päällä enkä käynyt edes monena päivänä ollenkaan ulkona. Eilen kävin kävelemässä hiukan ja katsomassa mistä pääsen kävelemään läheiselle bussipysäkille, kun lähden esimerkiksi Tukholman tai Lidingön keskustaan.

Tänään ja huomenna minulla on vapaapäivät.
Tänään lähdin kahden muun suomalaisen au pairin kanssa kahvittelemaan Tukholman keskustaan. Pääsin ensimmäistä kertaa kulkemaan yleisillä täällä! Oli ihana päästä ihmisten ilmoille ja tavata muitakin au paireja. Vieläpä tyttöjä, jotka ovat samalta seudulta kotoisin kuin minä! :)

Tällaista fikailuahan tää Ruotsissa olo on! :D



Huomenna aion ottaa vain rennosti kotona enkä tehdä oikein mitään muuta kuin levätä tätä flunssaa pois ja valmistautua ensi viikkoon :)

Puss och kram!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti