torstai 29. tammikuuta 2015

Sälen

Hälsningar från Stockholm!

Teen nyt oman postauksen meidän Sälenin reissusta, koska kuitenkin vieteltiin siellä 10 päivää.

Lähdettiin siis toissa sunnuntaina lounaan jälkeen ajelemaan kohti Säleniä. Pysähdyttiin matkan aikana vain kerran ja oltiin perillä joskus 19-20 aikaa illalla. Kaikki oltiin todella väsyneitä matkasta, että olin kaksosten kanssa sen aikaa että vanhemmat sai laitettua pedit valmiiksi ja sitten siirryin omaan huoneeseen laittamaan oman pedin ja suoraan nukkumaan.

Sigridin kanssa autossa matkalla kohti Säleniä :)
Minun asunto

Minun asunto
Ensimmäisenä päivänä vanhemmat kävivät ilmoittamassa isommat lapset laskettelukurssille ja perheen äiti kävi myös vuokraamassa itselleen lasketteluvälineet. Illasta käytiin vain host isän kanssa ostamassa kämpille ruokaa ja sitten host isän sisko perheineen tuli lounaalle host perheeni asunnolle. Heidän perhe oli siellä viikon meidän kanssa yhtäaikaa.
Maanantain ja tiistain välisenä yönä minulla alkoikin sitten mahatauti ja vietin seuraavat 3 päivää sohvan pohjalla asunnollani yksin. Päivät kuluivat nukkuessa ja televisiota katsellessa. Tietysti niin minun tuuria, että piti reissussa sairastuakin :)

Muuten loman ajan päiväni kuluivat lähinnä kaksosia hoitaen. Kaksosten kanssa vietimme aikaa asunnolla sekä kävimme kävelemässä ulkona raittiissa ilmassa. Meillä oli muutama ihana aurinkoinen päiväkin reissun aikana. Viikonlopun aikana olin myös illalla lapsenvahtina, kun host isällä oli syntymäpäivä niin vanhemmat pääsivät niitä sitten juhlistamaan.
Tein välillä melko pitkää päivää reissussa, mutta olemme sopineet että minulla on sitten välillä vähän enemmän vapaata täällä Tukholmassa, esimerkiksi huomenna minulla on vapaapäivä! Ihanaa, aion levätä ja pestä pyykkiä koko päivän! Alla muutamia kuvia reissusta.






Minun yksinäinen  perjantai-illan illallinen, kun isommat lapset ja vanhemmat kävivät ravintolassa :D

Viimeisenä iltanamme kävimme syömässä Lammet & Grisen nimisessä ravintolassa.
Ravintola näytti todella tyylikkäältä, mutta oli kuitenkin todella lapsiystävällinen. Ravintolassa olikin todella paljon lapsia ja lapsille oli erikseen leikkihuone.
Ravintola oli buffet. Ensiksi pyydettiin kokilta haluamaa lihaa (possua, nautaa tai lammasta tai halutessaan vaikka kaikkia) sitten lisukkeet oli jaoteltu lihan mukaan, että mikä sopii minkäkin lihan kanssa. Rahan edestä sai ravintolassa syödä niin paljon kuin halusi. Ainoastaan viinit ja jälkiruoat maksettiin erikseen ja oli annoksina. Minä en yleensä hirveesti välitä lihasta, mutta jopa minä tykkäsin ruoasta kauheasti! Suosittelen paikkaa todella paljon. Kyseinen ravintola löytyy myös Öölannista, joka onkin ensimmäiseksi perustettu ravintola.



Todella hieno jälkiruoka :) "Death By Chocolate"


Tänään on tosiaan vietetty koko päivä autossa ja ollaan vihdoin takaisin Tukholmassa.
Loma oli oikein mukava sairastelua lukuunottamatta, mutta silti on todella kiva olla takaisin Tukholmassa! Tällä hetkellä olenkin sopinut kahvitteluhetkiä muiden au pairien kanssa joka päivä lauantaista tiistaihin ja ketään heistä en ole vielä ennen tavannutkaan :)

Tässä hieman tietoa siitä miten reissu sujui! Nyt taas paluu arkeen :)

Puss och kram!

lauantai 17. tammikuuta 2015

Viikko 2

Hej!

Nyt on kaksi viikkoa täällä Ruotsissa vietetty ja olen niin onnellinen että lähdin tänne.

Tämän viikon aikana olen pääasiassa hoitanut kaksosia. Lapset ovat vielä sairastelleet, joten viikko on ollut aika täysi kiukuttelua. Jospa tämä sairastelu tästä pikkuhiljaa helpottaisi.
Lainasin host äidiltäni tällä viikolla Sinkkuelämään boxin, jossa on kaikki tuottarit! Tällä viikolla illat ovatkin kuluneet täysin sen parissa :D

"Tuliaisena" tuomani Marimekon patakinnas ja -lappukin ovat päässeet käyttöön :)



Maanantaina kävin virkistävällä kävelyllä Zeldan kanssa lumisateessa. Saatiin tänne taas lisää lunta, jotka kyllä on nyt jo aikalailla sulanut pois.




Keskiviikkona tapasin suomalaisen tytön, joka opiskelee täällä Tukholmassa yliopistossa. Otin metron Slusseniin päivällä ja käytiin fikalla ja hän näytti minulle hieman Södermalmin aluetta.
Tekee kyllä aina niin hyvää päästä näkemään muita ja liikkumaan kotoolta! :) Huomaa että iltapäivän/illan, kun on taas töissä on paljon energisempi ja iloisempi.

Götgatan Södermalmilla

Södermalmilla

Minä ja pieni prinsessa Estrid <3

Eilen tapasin au pairin Lidingön keskustassa, joka on kotoisin Unkarista.
Käytiin kahvittelemassa ja kävin hamstraamassa itselle lisää Victoria's Secretin rasvoja ja vartalotuoksuja :D Olenko hieman koukuttunut? Ehen....

Tänään näin taas Annaa, jonka tapasin myös viime lauantaina. Käytiin Gamla stanissa kävelemässä ja sitten lounaalla ja hieman kaupoilla Tukholman keskustassa.


Suomalaiset au pairit Gamla stanissa :)

Lunch keskustassa

Gamla stan
Ostin uuden nahkatakin Mangon alennuksesta! Hinnaksi jäi vain noin 27 euroa.

Huomenna aamulla lähdetään Säleniin, Tandådaleniin, joka on hiihtokeskus noin 5 tunnin ajomatkan päässä Tukholmasta. Siellä vietelläänkin sitten 10 päivää lasketellen, hiihtäen, uima-altaassa pulikoiden ja pulkalla laskien.
Asumme siellä huoneistohotellissa ja minulla on oma pieni huoneisto. Jonkin verran kokkaillaan huoneistoissa, joten tulee vietettyä aikaa myös host perheeni huoneistossa. Tietysti jonkin verran käydään ulkonakin syömässä.
Itse tietysti olen reissussa normaalisti lapsenvahtina :)

My favourite swedish girls <3


Selailin Gröna Lundin sivuja ja sinne on tulossa ihan hyviä konsertteja tänä vuonna, joten taitaa tulla aika konserttienkin täyteinen vuosi! :)
Siellä esiintyy muun muassa Veronica Maggio, Olly Murs, MAGIC! ja Lenny Kravitz.
Kaiken lisäksi kun hankkii 240 kruunua maksavan kortin pääsee kaikkiin vuoden konsertteihin maksutta. Ei paha! Pitääkin laittaa kortti hankintalistalle ;)

Palaillaan!
Puss och kram






lauantai 10. tammikuuta 2015

Ensimmäinen viikko

Eilen tuli viikko täällä täyteen ja vielä olisi monen monta viikkoa jäljellä :)

Tämä viikko on mennyt pääasiassa lapsia hoitaen. Isommilla lapsilla loppui loma ja heillä alkoi taas päiväkoti keskiviikkona, joten pääasiassa olen auttanut hoitamaan kaksosia.
Host isäni piti tulla jo torstai-iltana kotiin, mutta lento olikin peruttu ja hän tuli vasta eilen illalla.
Tästä syystä olen siis auttanut hoitamaan lapsia aikalailla aamusta iltaan.

Keskiviikkona kun isommat lapset menivät päiväkotiin meille tuli siivooja ja päätettiin host äidin kanssa lähteä pois jaloista, joten napattiin tytöt kainaloon ja lähdettiin kohti Lidingön keskustaa.
Lidingön keskustassa kävin ostamassa itselle hieman hygieniajuttuja ja löysin myös Lindexistä uuden paidan. Käytiin samalla teettämässä minulle oma kotiavain, ostamassa minulle bussikortti (joka käy kaikkiin yleisiin kulkuneuvoihin Tukholmassa) ja käytiin lounaalla :) Lidingön keskusta oli melko pieni, jossa oli muutama kahvila ja kauppa. Sinne ei ehkä ihan shoppailemaan lähetä, mutta mukava paikka esimerkiksi jos haluaa vain lähteä kahvittelemaan, lounaalle tms. :)

Lunch time with cuties <3

Olihan sitä vähän pakko shoppailla ;) Tässä yksi ostoksistani. Löytyipä vielä normaalista ruokakaupasta! :)

Yummee lunch

Keskiviikon jälkeen täällä ruvettiin sairastelemaan. Itsellä oli vain perus flunssaa ja kurkkukipua, mutta host äiti ja toinen kaksosista on kuumeessa. Hieman olin väsynyt ensimmäisen hyvän, mutta rankan viikon jälkeen! Olen kieltämättä suurimman osan viikosta ollut vain pyjama päällä enkä käynyt edes monena päivänä ollenkaan ulkona. Eilen kävin kävelemässä hiukan ja katsomassa mistä pääsen kävelemään läheiselle bussipysäkille, kun lähden esimerkiksi Tukholman tai Lidingön keskustaan.

Tänään ja huomenna minulla on vapaapäivät.
Tänään lähdin kahden muun suomalaisen au pairin kanssa kahvittelemaan Tukholman keskustaan. Pääsin ensimmäistä kertaa kulkemaan yleisillä täällä! Oli ihana päästä ihmisten ilmoille ja tavata muitakin au paireja. Vieläpä tyttöjä, jotka ovat samalta seudulta kotoisin kuin minä! :)

Tällaista fikailuahan tää Ruotsissa olo on! :D



Huomenna aion ottaa vain rennosti kotona enkä tehdä oikein mitään muuta kuin levätä tätä flunssaa pois ja valmistautua ensi viikkoon :)

Puss och kram!


maanantai 5. tammikuuta 2015

Hej alla!

Täällä sitä vielä vietelleen ensimmäistä viikkoa, tänään on kolmas kokonainen päivä menossa.

Aluksi lapset hieman ujosteli minua, mutta nyt he ovat jo onneksi tottuneet minuun niin kaikki sujuu jo paljon helpommin. Pikkuinen Ivar on vain hieman äitin poika :)

Keskiviikkoon asti saan onneksi nukkua ilman herätyskelloa, koska lapsetkin ovat lomalla.
Keskiviikkona alkaa sitten normaali arki ja torstai-iltana isäkin saapuu kotiin niin minullakin on enemmän vapaa-aikaa.

Eilen kävin kävelemässä aamupäivästä kaksosten ja koiran kanssa tässä lähistöllä. Olin ihan varma, että eksytään mutta ei onneksi eksytty.
Illalla mentiin äidin parhaanystävän luo illalliselle. Oikein mukava perhe hekin :)

Kaksosten kanssa kävelyllä :)

Mukana oli myös ihana Zelda

Kuva on meidän kotikadulta. Kuvassa ei niin hyvin näy se miten ihanasti meri näkyy tieltämme :)

Ihana Bodil kyläilemässä <3

Myös ihana Estrid kyläilemässä <3

Tänään ollaan oltu vain kotona. Aamupäivästä olin Sigridin ja Ivarin kanssa, kun äiti kävi kaksosten kanssa kävelyllä. Luettiin kirjaa, pelattiin ja tehtiin palapeliä. Ivarin ehdoton lemppari on palapelit! :)
Äiti lähti iltapäivällä vanhempien lasten kanssa katsomaan Disney on ice ja äidin äiti tuli siksi aikaa kaksosten kanssa, joten minulla oli vapaa iltapäivä ja ilta. Ajattelin, että kävisin kävelemässä lähistöllä, mutta olin sen verran väsynyt että nukuinkin vain päiväunet ja otin rennosti.

Herkullinen aamiainen! 
Sigridin ja Ivarin kanssa viettämässä aikaa :)

Viikonloppu minulla olisi vapaa ja ajattelin, että jos uskaltautuisi vihdoin harjoittelemaan tuota yleisillä kulkemista ja käydä vaikka keskustassa :) Hieman on nyt vain sellainen olo, että voisi flunssa iskeä..toivottavasti ei!

Katsotaan mitä huominen tuo taas tullessaan. Olen niin onnellinen, että lähdin tänne :)

Hejdå!


lauantai 3. tammikuuta 2015

Hälsningar från Sverige

Eilen illalla vihdoin saavuin tänne Ruotsiin, Tukholmaan.
Olin aloitellut jo aikaisemmin paikkailua, mutta päivää ennen lähtöä pakkasin melkein kaikki loput tavarat. Minulla oli 2 x 20kg matkatavarat plus käsimatkatavarat. Aluksi oli jo ylipainoa ja joutui karsimaan joitakin tavaroita.

Eilen minua sitten lähti viemään kentälle äiti, täti ja serkku; kiitos siitä teille.
Jännitys oli aina välillä ihan kamala, mutta välillä ei jännittänyt lainkaan.
Pelkään hieman lentämistä, joten sekin jännitti vielä lisäksi. Kaiken sen pakkaamisen, lennon pienen myöhästymisen ja mielialan vaihtumisten jälkeen saavuin vihdoin tänne Tukholmaan. Kentällä minua oli vastassa äiti ja kaksi vanhinta lasta.



Tänään on sitten ollut ensimmäinen kokonainen päivä täällä. Isä lähti tänään aamulla aikaisin Vegasiin ja jäätiin äidin kanssa kaksistaan noin viikoksi lasten kanssa.
Päivä on ollut todella vauhdikas; on leikitty, pelattu, ulkoiltu jne. Tällä tavoin pääsen onneksi hyvin tutustumaan lapsiin :) Ihania on koko perhe! :) Tänään olin jo noin puolituntia kaksosten kanssa keskenäänkin, kun äiti ja vanhemmat lapset kävivät ostamassa kaupasta lauantaikarkit.
Kun isä palaa matkaltaan alkaa sitten arki kunnolla rullaamaan ja minullakin on enemmän vapaa-aikaa.
18.päivä lähdetään sitten Pohjois-Ruotsiin hiihtokeskukseen lomailemaan koko porukka.

Ei kai tässä sen kummempia tällä kertaa. Hyvin on alkanut ja nyt oottelen, että pääsen kunnolla tähän hommaan mukaan :)