Tämä melkein muutama viikko on kulunut heikoissa merkeissä jatkuneen flunssan takia, mutta kuitenkin olen pystynyt normaalisti töitä tehdä. Toivon mukaan tämä flunssa tästä rupeaisi mahdollisimman pian helpottamaan.
Viime viikolla Ruotsissa oli lomaviikko, joten lapsilla ei ollut harrastuksia ja minulla ei ollut kielikurssia. Muuten lomaviikko ei meihin vaikuttanut, koska lapset ovat vielä sen verran pieniä, että eivät ole koulussa. Saimme kyllä nauttia ihanista aurinkoisista keleistä!
![]() |
<3 |
Viime viikonloppuna host perheeni lähtivät viettämään aikaa host isän sukulaisten kanssa ja olin koko viikonlopun yksin kotona. Viikonloppu meni rauhallisesti löhöillen ja herkutellen. Perjantaina olin vain yksin kotona, mutta lauantaina Essi ja Kristina tulivat kanssani katsomaan leffaa ja herkuttelemaan.
Maanantaina olin illallisen merkeissä juhlimassa ruotsalaisen tytön syntymäpäiviä Östermalmilla.
Seurueesta en tuntenut kuin synttärisankarin, mutta kaikki muutkin olivat todella mukavia.
Eilen oli todella mukava päivä! Olen hoitanut täällä oikeastaan ainoastaan kaksosia, mutta eilen sitten hoidin isompia lapsia. Olin ensiksi aamupäivästä kielikurssilla ja sieltä palattua rupesin tekemään lapsien kanssa pullia. Lapset olivat niin innoissaan ja hyvinhän heidän pullat onnistuivat! Sen jälkeen pelailtiin lautapelejä ja tehtiin palapelejä kunnes olikin jo illallisen aika.
![]() |
Niin hienoja korvapuusteja ja voisilmäpullia lapset teki |
Ylihuomenna lähdetäänkin sitten Kristinan kanssa risteilylle. Can't wait!
Puss och kram!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti