maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kryssning till Helsingfors med bästa sällskapet från Österrike

Viime viikonloppu tuli vietettyä Tukholma-Helsinki-risteilyllä Kristinan kanssa.
Perjantaina hoidin kaksosia vain muutaman tunnin, kun laivamme lähti Tukholmasta jo kello 16:45.
Jo ensimmäisenä päivänä laivalla innostuin shoppailemaan, alla kuvia muutamista ostoksistani.


Tulipahan vihdoin hankittua kauan haluamani ray-banit!


Perjantaina laivalla shoppailtiin ja käytiin syömässä italialaisessa ravintolassa. Ilta menikin sitten discoillessa!





Lauantaina kävimme ensiksi buffetissa aamiaisella ja sitten suuntasimme päiväksi Helsinkiin.
Helsingissä kiertelimme joitakin nähtävyyksiä. Ensiksi näimme ihanan kummipoikani ja hyvän ystäväni perheineen terminaalissa.





Sitten suuntasimmekin laivalle neljän tunnin päiväunille ja kävimme syömässä illallista yhdessä laivan ravintoloista. Lauantaina merellä oli kauhea myrsky ja minulla tuli pahaolo ja olimme muutenkin todella väsyneitä niin emme sitten jaksaneet lähteä enää mihinkään. Rupesimme nukkumaan melko ajoissa ja aamulla teimme vielä viimehetken ostoksia ennen kuin olimmekin takaisin Tukholmassa.
Olen onnellinen, että emme menneet discoilemaan lauantaina niin jaksoin kotona pestä pyykkiä, vaihtaa petivaatteet ym. Sen jälkeen kyllä nukuinkin monen tunnin päikkärit!

Tänään onkin sitten palattu normaalisti arkeen :)

Ihan älytöntä, että olen viettänyt täällä jo yli 9 viikkoa! Tuntuu kuin olisin vasta tullut tänne.

Olen päättänyt että rupean harjoittelemaan ruotsia ja kirjoitan aina loppuun lyhennetyn version tekstistä ruotsiksi.

//Senaste helgen var jag på kryssning till Helsinginfors med min kompis från Österrike.
På fredagen slutade jag mitt jobb lite senare eftersom vår kryssning avgick 16:45 från Stockholm.
Första kvällen shoppade vi, åt middag på en italiensk restaurang och var hela natten på nattklubb.
På lördagen var vi jättetrött. Vi åt buffé frukost och sedan vi gick till Helsingfors. I Helsingfors hade vi lite sightseeing. När var vi tillbaka på båten vi sov, shoppade lite mer, åt och bara koppla av.
På söndagen kom jag tillbaka hem och bara tvättade, städade och sov. Hela resa var jätterolig och jag hade det bästa sällskapet där med mig!
Så konstigt att jag har varit här över 9 veckor! Känns som om jag just har kommit hit.//

Puss och kram!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Onnellinen au pair

Hej alla!

Tämä melkein muutama viikko on kulunut heikoissa merkeissä jatkuneen flunssan takia, mutta kuitenkin olen pystynyt normaalisti töitä tehdä. Toivon mukaan tämä flunssa tästä rupeaisi mahdollisimman pian helpottamaan.

Viime viikolla Ruotsissa oli lomaviikko, joten lapsilla ei ollut harrastuksia ja minulla ei ollut kielikurssia. Muuten lomaviikko ei meihin vaikuttanut, koska lapset ovat vielä sen verran pieniä, että eivät ole koulussa. Saimme kyllä nauttia ihanista aurinkoisista keleistä!

<3



Viime viikonloppuna host perheeni lähtivät viettämään aikaa host isän sukulaisten kanssa ja olin koko viikonlopun yksin kotona. Viikonloppu meni rauhallisesti löhöillen ja herkutellen. Perjantaina olin vain yksin kotona, mutta lauantaina Essi ja Kristina tulivat kanssani katsomaan leffaa ja herkuttelemaan.


Maanantaina olin illallisen merkeissä juhlimassa ruotsalaisen tytön syntymäpäiviä Östermalmilla.
Seurueesta en tuntenut kuin synttärisankarin, mutta kaikki muutkin olivat todella mukavia.

Eilen oli todella mukava päivä! Olen hoitanut täällä oikeastaan ainoastaan kaksosia, mutta eilen sitten hoidin isompia lapsia. Olin ensiksi aamupäivästä kielikurssilla ja sieltä palattua rupesin tekemään lapsien kanssa pullia. Lapset olivat niin innoissaan ja hyvinhän heidän pullat onnistuivat! Sen jälkeen pelailtiin lautapelejä ja tehtiin palapelejä kunnes olikin jo illallisen aika.

Niin hienoja korvapuusteja ja voisilmäpullia lapset teki
Tänään kävin Kristinan kanssa lounaalla ja sitten lähdinkin Zeldan ja kaksosten kanssa kävelylle. Tänään olenkin taas koko illan hoitanut kaksosia, kun host isä on työmatkalla ja host äiti lähti isompien lasten kanssa Sigridin uima-kouluun ja illalliselle ulos.

Ylihuomenna lähdetäänkin sitten Kristinan kanssa risteilylle. Can't wait!

Puss och kram!