torstai 16. toukokuuta 2013

Melkeinpä puolessa välissä

Goeden avond!

Täällä blogin puolella on nyt ollut aika hiljaista, kun olen ollut vain töissä ja sitten töiden jälkeen aina niin väsynyt että mennyt vain nukkumaan tai sitten käynyt koneella vain facebookissa. Tää viikko on tosiaan mennyt vain töiden parissa. Huomenna kun jaksaisi vielä mennä töihin niin sitten alkaisi 3 päivän vapaat! jee!! kuin miniloma ;) Lauantaina ois tarkoitus lähteä tyttöjen kanssa kaupungille kuuntelemaan kun siellä on jotain musiikki/tanssi häppeninkiä ja tietysti SHOPPAILEMAAN! tätä olen odottanut jo viimesen viikon ;) hahaha.
Ajatella että tässä ruvetaan olemaan jo reissun puolessa välissä. Tuntuu että oisin vasta tullut tänne. Olen nyt vasta ruvennut tottumaan tähän toimintaan täällä ja muutenkin tajuamaan että oikeesti olen täällä.
Muutaman sanan osaan jo hollantiakin, mutta tää lausuminen on aika hankalaa.
Töissä menee hetki hetkeltä paremmin ja rupee asiat jo jonkun verran sujumaankin. Nykyään töissä jo viihdynkin paremmin :) Olen tajunnut itsekkin että pitää nyt nauttia tästä reissusta ja yrittää oppia mahdollisimman paljon kaikkea uutta, koska olen oikeasti onnekas että pääsin tänne! Harvalle tulee tälläistä mahdollisuutta. Eilenkin kävelin illalla kotiin bussipysäkiltä ja meillä paisto täällä ihana ilta-aurinko (muuten onkin sitten vain satanut ja sadetta luvattu seuraavalle 10 päivälle!!! argh) ja nautin maisemista, raikkaasta ilmasta ja koko maasta! Mietin että nyt pitää nauttia näistä maisemista, kun tää 4 viikkoa menee kuitenkin hetkessä. 
Eilen tosiaan aamulla lähdin Deltion Collegelle tapaamaan yhteyshenkilöäni siellä ja täytimme papereita ja hän katsoi meille jo junan jolla päästään Amsterdamiin kun lähdemme pois. Eilen sain vihdoin kaikki paperit nyt kuntoon kun katsoimme vielä ne pomonikin kanssa läpi. Nyt ei tarvitse niitä stressata enään. Illaksi menin sitten töihin ja tänään pitikin töissä olla jo 7.00 kun aamupala alkoi. Ensimmäiset parituntia meni juostessa edestakaisin kun meidän hotellissa on tapana että kysymme asiakkaalta haluaako hän teetä tai kahvia ja jos haluaa teemme sen ja viemme pöytään. Sitten kun aamupalalle tulossa aamun aikana montakymmentä ihmistä ja ne tulee nopeeseen tahtiin ni yhtä juoksemista sen on. Välissä pitää kuitenkin hoitaa tiskejä, täyttää aamiaisbuffettia ja tarjota lisää kahvia jne. :D "iltavuoroissa" yleensä autan tarjoilemaan ruokia pöytiin, hoidan tiskejä, autan laittamaan alkupala leipiä jne. Aamuvuoron loppupuolella yleensä katan pöydät iltaa varten ja sekin rupee jo sujuamaan.
Täällä Hollannissa ihmiset juo tosi paljon kahvia! huhhuh. Vähän väliä joku töissä kysyy haluatko kahvia tai teetä ja tekee respan ja ravintolan väelle kahvit tai teet mitä kukin haluaa (jos haluaa) :D Näillä on muutenkin aina erilainen meininki töissä. Lauleskellaan ja tanssitaan samalla kun tehdään töitä ja työkavereiden kanssa naureskellaan (eli taitaa hyvää vitsiä heittää, mutta itehän en tuota Hollantia osaa!). Työkavereiden kanssa aina ekana vaihdetaan kuulumiset ja yleensä he kysyvät että nukuitko hyvin, sitten kattellaan tulevan työvuoron tilanne. Töissä olen kertonut paljon Suomesta ja kysellyt Hollannista ja he ovat myös kertoneet.
Täällä on elintarvikkeissa alvi 6%!! hei haloooo..... Kuulin jopa että Hotel Pillowsin rakennus on historiallinen monumentti johon sitten tehtiin hotelli, mutta vielä en tiedä että mikä siinä on ennen ollut.
Kovinkaan suuri näiden Hollantilaisten tietämys ei taida kuitenkaan olla kun Deltionissa opiskelijat olivat luulleet että meillä on kuningas tai kuningatar ja että meillä on jääkarhuja :) ei nyt sentäs hahhah.

Koitan nyt vähän useammin kirjoitella tänne teille. Kohta alkaa kuitenkin 3 päivän vapaat niin ehkä sitten saa enemmän kuvia ja enemmän on teille kerrottavaa! :) Ikävä teitä kaikkia siellä! <3 Enään 16 päivää jäljellä! Mutta jää kyllä tännekkin ikävä. 
Laitan tähän loppuun nyt taas jotain sekalaisia kuvia reissun varrelta. (enimmäkseen töistä hehheh kun siellä suurimman osan ajasta vietän ;))

Yöelämää tsekkaamassa ;)

Tia-Maria liköörit maisteltu, yök!

Hemassa aamupalalla ennen töitä

Aamupala buffet


Aamupala buffet






Deltion College

Deltion College

Deltion College

Deltion College

Deltion College

Deltion College

Taidan ruveta olemaan Heman  kanta-asiakas ;)

Nam! typical Dutch. Maku on kuin maustekakku, jossa maistuu vähän ruisleipä






Lunch



Ruokaostoksille








Zwolle Station

Zwolle Station








Meijän piha-asukit



Pienesti sataa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti